Antero Kare Kolilla
Tuula Häyrynen kirjoittaa Antero Kareen taiteesta
Hometeoksissaan kuvataiteilija Antero Kare hyödyntää bakteerien geneettistä muistia. Bakteerit lisääntyvät jakautumalla kahdeksi ja näin syntyneet kaksi bakteeria taas kumpikin kahdeksi – uudestaan ja uudestaan. Ehkä yksi veistoksessa elämäänsä jatkava bakteeri on juuri se bakteeri, josta elämä alkoi, hän tuumi pitäessään esitelmää Suomen biotaiteen seuran keskusteluillassa 5.11.2008.
Näimme kuvia hänen biotaiteestaan, mutta tuntuu vielä oudolta, että tämä tällainen taide kasvaa paikallaan galleriassa. Siellä hometaiteella on oma elämänkaarensa, josta kukin katsoja käydessään kokee yhden vaiheen. Tällöin taiteilijan ratkaistavaksi jää, miten katsoja saa mahdollisuuden muodostaa kokonaiskuva hänen taideteoksestaan.
Mitä tästä nyt sitten jää jäljelle?
Kun työsi on valmis, hylkäätkö sen kaiken? Jätätkö jälkeesi ja aloitat uuden veistoksen tekemisen tyhjältä pöydältä? – Jäljelle jäävät ihmisten tunteet, kysymykset ja keskustelut heidän kanssaan. Antero heijastaa seinälle kuvan yhdestä työstään Exploratorium Science Centerissä, San Franciscossa. Mieleen jäi kuinka näyttelyssä kävijät reagoivat siihen. Teokseen päin katsoessa sanottiin ensin ”yäk”. Sitten kysyttiin: – Mitä se on? Voiko se olla minulle vaarallista, voiko se tarttua minuun? Ja kun tekijä oli paikalla, lähestyttiin häntä kysymällä asioista ja miten se on tehty.
Ihmettelimme muitakin töitä: Helsingin yliopiston portaikossa ”Venetsian leijona”, joutsen kuin kalliokuvissa. – Nämä bakteerit eivät ole ihmiselle vaarallisia, toteaa Antero antaen aikaa kunkin katsoa, silmin valottaa omaa kuvaansa verkkokalvolle, ennen kuin voi edes alkaa aavistaa, mistä taide alkaa. Portaikon ja teoksen värisävyjen yhteenkuuluvaisuus muuttivat silmin nähden näkymän samaksi tilaksi.
Ajan maisemaa, Väripaletti ja Maalaukset
Seinälle heijastetut kuvat ovat kronologisessa järjestyksessä. Esineteoksiensa kautta Antero alkoi pohtia teemojaan. Mistä ne oikeastaan tulevat, ympäristöstä vai hänestä itsestään? Siitä mitä ajattelen ja teen elämässäni?
Katsomme abstraktia kuvaa ”Valklampi”. Maalaukseen on sommiteltu ja laveerattu erilaisia värialueita silmää miellyttävässä suhteessa toisiinsa. Hän muisteli väreillä maalaamistaan ja värisävyjen poimimista eri paikoissa ja paikoista. Oikeastaan tässä oli kyse hänen väripaletistaan. Hän poimii värejä maailmalla kulkiessaan eri paikoissa. Esimerkiksi tämän maalauksen tuo vihreä on niitystä, joka sijaitsi hänen tietämässään paikassa. Sininen on puolestaan toisaalla sijaitsevasta koto-suomen järvestä.
Katseletko maalatessasi väripalettiasi ja värituubejasi?
Oikeastaan hän katsoo maalausta ja sitä järveä mielikuvissaan. Pensseli löytää oikeat sävyt paletille. Käsi vie ne kankaalle. Sitten hän katsoo sitä niittyä mielikuvissaan ja katsoo maalaustaan: hän päättää sijoittaa niityn järven rannalle. Näin tehden hän maalaa ajattelemalla sijoittaen oikeat sävyt vierekkäin kankaalle ja värialueet suhteessa toisiinsa oikeisiin mittasuhteisiin. Ja siinä ne nyt ovat näkyvillä: hänen järvensä ja hänen niittynsä maalaukseen sijoittamissaan paikoissaan.
Tosin se mitä katsoja katsoo, on abstrakti maisema, taiteilijan ajatuksen ja käden jäljet, joita katsellessa näkee, mitä sitten näkeekin. – Jokaisella on oma persoonallinen ajanjuoksunsa ja aikatodellisuutensa mutta kukin tarkastelee maailmaa nykyhetkestään käsin, hän tuumii. Taiteilijassa tämä ilmenee siten, että erilaiset muistopalaset muotoavat toisensa moniäänisiksi kokonaisuuksiksi maalaamisen aikana. Sitten kokonaisuus ryhtyy puhumaan ikään kuin yhtenä äänenä kankaalla ja se on taiteilijan tietoa, miten nämä kokonaisuudet tulee taideteokseksi maalata.
Katselemme myös orgaanisia muotoja ja ympäristöllisiä aiheita ”Ostrov”, ”Hirven pää” ja installaatiota nimeltään ”Battle of Kings” vuodelta 1992. Hometöissä väripaletti saa uusia merkityksiä. Määrältään hänen väripalettinsa on kolmen tuhannen värisävyn luokkaa. Määrä kasvaa sitä mukaan kun laboratorioissa eri bakteerien väriominaisuuksia pongataan maailmalla, josta hän pongaa niitä tutkimalla tutkimuslaitosten ja -laboratorioiden julkaisemia katalogeja.
Laboratorioissa kasvatetaan ja tutkitaan yksittäisiä bakteereja lasialustoilla oikeissa puhtaus-, kosteus- ja lämpötilaolosuhteissa bakteerien elämää dokumentoiden. Tämä vaatii taiteilijalta poikkitieteellistä ja poikkitaiteellista otetta taiteellisessa työssään: esitutkimusta, suunnittelua, organisointia, kontakteja eri alojen tutkijoiden ja osaajien kanssa globaalisti.
Mitä on yhteenkuuluvuus, miksi se on tärkeää?
Meidän on mahdollista koskettaa neljän viiden sukupolven persoonallista aikaa. Kaikki sen ulkopuolella oleva on vain irrallisia tarinoita, historiaa ja kertomuksia. Esimerkiksi Kalevalan kautta tavoittaa aikaa kuusi tuhatta vuotta taaksepäin. Kalevalan sisältämät symbolit alkoivat konkretisoitua matkoilla Vienanmeren alueella. Karjalan kalliopiirroksien kautta alkoi hahmottua oma suomalainen perintö ja perinteet. Kalliopiirrosten maailmassa nykyhetkeä ja muinaisia kuvia tarkastellessa hän sai tunneyhteyden esi-isiinsä.
Yhteenkuuluvuus on luonteeltaan henkistä kokemista. Voimme kokea sitä esi-isiämme kohtaan, samoin kuin sitä voi kokea ihmisen ja luonnon välillä. Taiteessa voimme tuntea keskinäistä ymmärtämystä toisiamme kohtaan vaikkemme ole ikinä kohdanneetkaan. Tämä yhteenkuuluvaisuuden tunne näyttää Anterolle välittyneen noista kalliokuvista ja kalliomaalauksista sekä kalliouurroksista ja luolamaalauksista. Luolamaalausten visuaalinen kieli on ollut olemassa 30 000 vuotta. Tämä kielimurre ja sen välittämä viesti on käyttökelpoinen vielä tänä päivänä hänelle. Hän kirjoittaa uudelleen omaa historiaansa maalatessaan historiaa.
Lähemmäksi fossiileja toisenlaisiin sfääreihin
Historiaan pääsee matkustamalla kalliotaiteessa n. 30 000 vuoden päähän. Se ei ole paljon ihmisen, saatikka sitten luonnon historiassa. Pidemmälle päästäkseen, täytyy tavoitella kasveja, eläimiä, sadetta ja muinaisia tuulia. Koska Suomen peruskallio ei sisällä fossiileja säilyttäviä kivilajeja, Antero joutui matkustamaan muihin maihin ja maanosiin. Ensimmäiset eläin- ja kasvisfossiilit ovat 600 miljoonaa vuotta vanhoja. Ne hän halusi nähdä, omassa ympäristössään.
”Battle of Kings”
Näimme yksityiskohdan aikaisemmin näkemästämme ”Battle of Kings” installaatiosta: mustavalkoisia elektronimikroskooppikuvia. Toisessa näyttäisi olevan hiuksia ja pallukoita, toisessa yksi noista pallukoista vielä lähempää tarkasteltuna. Joku meistä osaa johdatella keskustelijoita ihan toisenlaisiin sfääreihin. Nyt liikutaan peukalon pään sijasta siittiön hännänpäässä, siis nanometriikassa. Hän kertoo, että pallukka on sienen itiö, jonka hän oli ”maalannut” kullalla, suihkuttamalla kultahippuja sen päälle elektronimikroskopian teknologian työvälineillä.
Fossiileista on sitten helppo palata alkuun – elämän alkuun maassa – bakteereihin ja viruksiin. Vanhimmat bakteerien jäänteet ovat n. 3,8 miljardia vuotta vanhoja. Koska bakteeri lisääntyy jakautumalla, on helppo kuvitella tuon ensimmäisen jäljelle jääneen bakteerin monistavan itsensä petrimaljassa. Samaa tekniikkaa hyödyntäen Antero viljelee väripigmenttien tuottajiaan homeveistoksissaan. Mutta vasta lopputuloksesta oikeasti selviää, miten värit toisiinsa reagoivat muotojen muuttuessa inhimillisen elämän tavoin kasvun aikana.
Installaatiossa on kaksi luonnollisen kokoista uroshirveä isossa kosteassa lasiakvaariossa. Ajan edetessä ne kytkeytyvät toisiinsa kuin hirvensarvet voimien mittelöissään. Veistos rakentuu vahvoista puunrungoista, joita peittävät elävät mikrobit. Hirvet seisovat lammikossa tv-monitorien kuvatessa niitä. Toisissa monitoreissa näytetään hirvilaumaa talvella sekä lähikuvia ja elektronimikroskoopin läpi kuvattuja kuvia eri mikrobeista ja mikrobien molekyylimalleja. Monitoreista voi nähdä, miten elektronimikroskoopin kuvat joistakin itiöistä näyttävät samanlaisilta kuin eräät fossiilit: trilobiitit.
– Missä on se bakteeri, joka joskus jäi elämään?
Kysyy Antero jatkaen, että kannamme kokoajan parin kilon verran bakteereja kehossamme. Onko se yksi, se mikä jäi se yksi tärkeä minussa, meissä? Trilobiiteista on löydetty kokonaan säilyneitä yksilöitä, joilla on prismamaiset monilinssiset silmät. Joillakin jopa päästä ylös sojottavia kuin sauvojen päissä. Tämä kiinnostaa kuvataiteilijaa: ensimmäinen silmillä näkevä olento luonnonhistoriassa.
Kuin näkymättömiä kultahippuja, kuulostaa huimalta ja arvokkaalta, vähän kuin kultaisi muistojaan mikroskoopilla ja teknologialla? – Se ei ole tärkeää eikä oikeastaan sekään, mikä sen nimi on, olkoon vaikka pro bios.
Mistä taide alkaa?
Taide on Anterolle toiminnallista liikettä. Se auttaa meitä matkustamaan ajassa. Hän liikkuu myyttien, todellisuuden ja tulevaisuuden rajapinnoilla: trilobiitit, väripigmentit, aika itsessään, valo, orgaaniset muodot, ympäristö, yhteenkuuluvaisuus. Kun yhteenkuuluvaisuus on minussa minne sitten katsonkin, ei maisema ole tyhjä eikä katsekaan. Kuin aurinko se valaisee näkemäänsä saaden katsojan havaitsemaan värisävyt. Ja voin nähdä luonnon olevan minussa ja minun sen osana.
Tuula Häyrynen
